Ihmiset tarvitsevat toisiaan

Minulle tulee Positiivareiden Ajatusten aamiainen sähköpostiini. Sieltä olen kerännyt talteen hyviä mietelauseita, lasten suusta -juttuja  ja muutakin. Tässä eräänä päivänä postissa oli tällainen kirjoitus.  Miettikääpäs sitä.
VOI ISÄKIN VIELÄ OPPIA
Riikka oli noin kolmen vanha, kun hän eräänä
iltana pyysi apuani riisuutumisessa. Minä olin
alakerrassa ja hän oli yläkerrassa, ja ... niinpä
niin. "Osaathan sinä itsekin riisuutua", minä
muistutin häntä. "Niin", hän selitti, "mutta
joskus ihmiset kuitenkin tarvitsevat toisiaan,
vaikka osaisivat itsekin."
Sekavien tunteiden vallassa laskin lehden
käsistäni; mielessäni risteilivät ilon, nolouden
ja ylpeyden tunteet. Iloa tunsin siksi, että siinä
mitä kuulin, kiteytyivät monet hajanaiset
ajatukseni ihmisten välisestä kanssakäymisestä;
noloutta tunsin siksi, että hän niin vaivattomasti
sanoi sen, minkä parissa minä olin painiskellut
kuukausia; ylpeyttä tunsin siksi, että olihan hän
sentään minun tyttäreni. -J.T.
Miksi me aikuiset kasvamme ja unohdamme lapsuuden?